Kun ei ole sivistystä...eikä muutakaan

 

Tässä eräs pikkupuolue kertoi syksystä lähtien, kuinka he tulevat tekemään ennen näkemätöntä vaalityötä. Puolueena. Nyt on sitten nähty tämä ennen näkemätön vaalityö ja siitä voi vain kaikki kansallismieliset tuntea ainoastaan myötähäpeää, samoin kuin myöskin se virallinen puolue. Se, että päästiin puolueeksi, niin sen työn tekivät ihmiset, jotka kuulema eivät enää kuulu ylimääräisen puoluekokouksen jälkeen päättäviin elimiin, tai ainakin siltä vaikuttaa. Yksi asia tuntuu kuitenkin olevan varma, Suomessa ei tarvitse oikeuden päätöstä noudattaa ja sitä ei vaadi edes se puolueen oikeudessa määrätty virallinen hallituskaan.

 

Onhan tälle vaalityölle toki kannattajiakin. Puolueen iltastriimeissä chattikansa tuskin mahtuu pelihousuihinsa, kun he saavat ihailla johtajan ja hänen läheisen tukihenkilönsä toimintaa. Mutta mitä mieltä on tämä oikea kansallismielinen väki kentällä? Nauttivatko he siitä, että muutama henkilö käyttää hyväkseen tätä laittomassa tilassa olevaa puoluetta oman agendansa ajamiseen. Sillä asiat joita he ajavat, koskee ainoastaan johtajan ja hänen lähipiirinsä sosiaali- ja viranomaisongelmia.

 

Haluammeko tämän puheenjohtajan ja hänen tukihenkilöittensä kaltaista politiikkaa ja jos, niin miten yksi henkilö voisi muuttaa koko maan ja Euroopan politiikkaa. Toki heillä on ainakin yksi tosi superfani, joka käy kaikissa chateissa kertomassa, että tämä puolue on mahtava ja tekee kaikki oikein. Puheenjohtaja tilaisuuksissaan haukkuu kaikki pikkupoikapoliisit ja häntä saa ainoastaan puhutella komisariotasoinen viranomainen. Sen jälkeen haukkumiskaari kulkee koko sosiaalisen kentän läpi, aina joka ikiseen suomalaiseen äänestäjään saakka.

 

Puoluejohtajalle lupaa tamperelainen tutkija vähintään 30 000 ääntä Uudeltamaalta, joka on oikeasti kiitettävä äänimäärä tuolla politiikalla. Jaa, että millä politiikalla? Tätä olen itse yrittänyt selvittää jo lähes 8 kuukauden ajan ja se on edelleen mysteerio. Ainoa, mikä on varma asia, on se, että kun puolue pääsee eduskuntaan, niin pitkä jono miljardöörejä seisoo jonottamassa, antaakseen puolueelle varoja juuri sen ennen näkemättömän politiikan ajamiseen, josta puolueen mummojaostokin pääsee nauttimaan. Jos ei muusta, niin niistä valtavista puoluetuista.

 

Sunnuntaina äänestetään, äänestä oikein.